Illi´s tuotemerkki on perheyrityksenä on toiminut vuodesta 2004 ja saanut alkunsa harrastuksesta hevosiin ja raviurheiluun. Toiminta on pyörinyt perhepiirissä ja alkuperäisen liike idean pyörittäjän menehtymisen jälkeen toimintaa on jatkettu perheen sisällä.
Illi’s on kuten se isoisän vanha kirves johon varsi on vaihdettu muutaman vuoden välein ja terä kerran vuosikymmenessä. Välillä sillä on hakattu taukoamatta ja toisinaan se on unohdettu nurkkaan lepäämään.
Tuotteemme ovat pääosin tunnettu hevospiireissä, missä Illi’s on kalustanut ja koneistanut Suomalaisia hevostiloja reilusti yli 500.
Tuotteiden elinkaaren ollessa vuosia ja jopa vuosikymmeniä, niin tyypillisesti tilaukset ovat pitkäaikaisia investointeja ja asiakkaasta emme kuule toimituksen jälkeen enää mitään ellei asiakas ole laajentamassa toimintaansa ja hankkimassa lisää tuotteita.
Meidän tuotteiden ”sosiaalinen media” on toiminut tyytyväisten asiakkaiden luonnollisen kanssakäymisen kautta, jotka ovat kertoneet meistä ja palvelustamme naapurille, joka sitten on ollut meihin yhteydessä, josta me olemme sitten pitäneet huolta ja pyritty avaamaan uuden polun kanssakäymistä seuraaviin naapureihin. Näin tarinamme on edennyt vaikka emme ole voimakkaasti pyrkineet ihmisten luo jokaisen sosiaalisen median kautta.
Vaikka sosiaalinen media on tätä päivää ja ihmiset ovet siinä kiinni entistä tiiviimmin, niin silti uskomme että asioihin tulee erilainen uskottavuus, kun tyytyväinen luonnollinen henkilö vie viestin eteenpäin. Toki median kautta saadaan tarina laajemmalle yleisölle, mutta kun kaikki eivät ole välttämättä meidän asiakkaita, niin miksi yrittää myydä eskimolle jäätelöä.
Nyt olemme profiloimassa itseämme muuhunkin kuin hevostallien tuotteiden toimittajaksi, koska kuten tuossa kerroin määräänsä enempää näille tuotteille ei löydy asiakkaita, joten on mukauduttava uusille tuote markkinoille, johon tällä uudistetulla sivustolla olemme matkalla.
Samalla teemalla eli kestävien tuotteiden kautta tuomme säänkestävät materiaalit kaikkeen rakentamiseen.
Tuotteissa suosimme kierrätysmateriaalia ympäristöä ajatellen ja muovi sekä kumituotteemme ovat valmistettu kierrätys materiaalista.
Klikkaa sisään kauppaan ja tutustu tuotteisiin